Search
  • Isoharja

Ensimmäinen työmaa valmis

Updated: Mar 3

Meidän mielestämme kaikki suuri on kaunista. Myös suuret työmaat ja suuret työmäärät.


Saimme ensimmäisen työmaamme valmiiksi nyt maaliskuussa ja tulipahan tehtyä. Alkuun speksi työmaalle oli seuraava: "kahdeksan erillistä kantopäivää kahden viikon välein - kannettaisiin kalusteita sisään asuntoihin sitä mukaa kun kontit saapuvat tontille".



Kuva työmaalta: iloiset työntekijät hommissa.


Tämä ensimmäinen työmaa oli meille todella tärkeä, koska pääsimme osoittamaan motivaatiomme oikealla työmaalla, testaamaan uusia palkitsemismalleja, uutta Isoharja-sovellustamme ja hioutumaan porukkana yhteen.


Aloitimme työt työmaalla, joka oli siirtynyt uudelle omistajalle kesken urakan. Työmaalla kävi nopeasti selväksi, että työtä riittää ja lähdimmekin ratkaisemaan asiakkaan kanssa työmaalla kalusteiden kantamisen lisäksi muitakin logistiikkaan ja puhtauteen liittyviä tarpeita. Pian työmaalla vilisti parhaimmillaan noin 10 Isoharjaa.


Työmaalla tehtiin lopulta noin 5000 tuntia töitä ja työmaa saatiin mainiolla yhteistyöllä maaliin ja luovutettavaksi asiakkaalle. Saimme vielä kirsikkana kakussa tehdä viimeistelysiivouksen kohteeseen ennen sen luovuttamista.



Kuva työmaalta: "kyllä kiiltää".


Opimme prosessin aikana paljon. Tärkeimpänä sen, miten tärkeää on olla sovitusti ja ajallaan paikalla, hoitaa tehtävät itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, kuinka tärkeää on kommunikoida edistymistä jatkuvasti ja mitoittaa miehistö jokaiselle työpäivälle tarkalleen tarpeen mukaan: ei koskaan liian vähän, eikä koskaan liian paljon tekijöitä.


Kiitämme tätä rohkeaa asiakasta luottamuksesta ja upeasta ensimmäisestä työmaasta koko henkilöstömme voimin.

25 views0 comments